Helsingin urbaanit saunat – Monien maailmojen matka

Nouse lämmin lainehissa, tule vari vaattehissa, keskeltä kivisin paa’en, lomitse mustain mukulaisten. Lämmitä lau’oilla olijat, sirkoa seinäin sumueille.

Uusi Sauna

Helsinki ottaa minut vastaan roimalla sateella ja tuulella, riuhtoo sateenvarjoani vaativasti. En ole tottunut kulkemaan täällä. Maaperä on vieras ja äänimaisema tuntematon. Reppuni runtelee selkääni, jossa hupparin alla jännityksen hikivanat muodostavat jo omia uurteitaan. Puhelimessa minulle sanottiin ”ota ratikka numero 9” ja pääsen perille huolimatta haparoivasta suuntavaistostani.

 

Saapuessani Uuteen Saunaan olen hiestä märkä, mutta viima ajaa minua kohti lauteita, kohti löylyn lempeyttä. Mieleeni tulvivat lapsuuden syksyiset myrskyillat, jotka katkoivat sähköjä ja saivat järven pinnan tanssimaan. Myrskyissä löylyt maistuivat ihan erilaiselta ja tuulen luoma taukoamaton liike pysähtyi. Kontrasti kahden maailman välillä upotti itseensä. Myös sisäiset myrskyni laantuivat lauteilla ja alistuivat kiukaan lämpöön.

Uudessa Saunassa myrsky laantuu jo ennen lauteita. Olen astunut välittömästi toiseen maailmaan, kun kaksi valtavan suloista ja ystävällistä koiraa tulee tervehtimään. Käteni uppoavat turkkeihin ja tulen nuuskituksi. Sydämeni sulaa ja unohdan jännitykseni, kiireen, märät kenkäni. Seuraavaksi minut ottaa vastaan Kimmo Helistö, joka johdattaa ensin urbaanien saunojen historiaan ja sitten Uuden Saunan maailmaan.

Olen itse kotoisin maalta, metsästä ja järven mudasta, enkä ole juurikaan käynyt kaupunkien julkisissa saunoissa. En ymmärrä, mikä kulttuuri niihin kietoutuu, mutta Helistö raottaa minulle ovea. Urbaaneille saunoille on ollut kysyntänsä ensin käytännön kautta ja nykyään arjesta irrottavana tekijänä. Jos ne ennen olivat ensisijaisesti puhdistautumista varten, niin nykyään ne ovat osa juhlaa, iloa, yhteisöllisyyttä ja löytämistä. Helistön puhuessa taustalla soi valloittava jazz ja toinen koirista pyytää rapsutusta.

Keskustelun jälkeen hahmotan Uuden Saunan kontekstissaan; korttelin uumeniin kätkeytyvänä elämän juhlana. Saunan yhteydestä löytyy ravintola ja baaritiski, josta tilata saunomisen lomaan virvokkeita ja juomaa. Sisäpihalle kohoaa taideteos ja käytäviä koristaa sauna-aiheinen ja hellyttävä taidenäyttely.

Mutta miten löylyt maistuvat?

Käyn kokeilemassa naistenpuolen ja sekasaunan, joka on mahdollisuuksien mukaan auki. Molempien saunojen tunnelma on upottava, syvä ja tyyni. Olen ainut naissaunoja, joten saan määritellä löylyjen voimakkuudet ja sijaintini lauteilla aivan mielivaltaisesti. Kiuas puhuttelee ärhäkästi, aivan kuin olisi juuri herätetty uniltaan ja sitähän se onkin: sauna on ollut vasta hetken auki. Pidän tuimista löylyistä, jotka laskeutuvat pehmeyteen. Näissä löylyissä voin samaan aikaan sekä herätä, että rauhoittua.

Löylyttelen jäähdytellen tunnin ajan ja jatkaisin mielelläni pidempäänkin. Päätän ensimmäisen saunakokemukseni avantoaltaaseen, joka on hauska huriseva masiina sekasaunojen lähellä. Rapsutan koiria jäähyväisiksi ja palaan Helsingin Jätkäsaaren armottomaan viimaan tyynenä ja pehmeänä.

Kotiharjun Sauna

Myrsky on laantunut ripottelevaksi sateeksi, kun nousen Metrosta Sörnäisissä. Oikaisen mutaiseksi muuttuneen puiston läpi ja näen jo etäältä punaisena hohkavan sauna-kyltin. Se hohkaa kuin kuuman kiukaan kivet. Minulle on sanottu, että Helsingin saunoissa on jokaisessa oma maailmansa, mutten ole täysin osannut uskoa siihen. Julkinen sauna on ollut minulle tuntematon käsite. Se on ollut jotain sellaista, joka ei voi tavoittaa mökkisaunan raukeutta, kliininen uimahallisauna korkeintaan. Olen ollut todella pahasti väärässä.

Astuessani Kotiharjun saunaan minua vastassa on pieni eteistila ja jäähylle hakeutuvat saunojat. Portaat vievät naisten puolelle ja ilmassa on mystinen tunnelma. Huomaan, kuinka herään äkkiä eloon: olen astunut uuteen maailmaan. Saan pyyhkeen ja pefletin tiskiltä, ihastelen hetken virvokkeita ja lähden kipuamaan kohti vierasta maaperää.

Kotiharjun sauna on vanhimpia helsinkiläisiä saunoja ja ainut puulämmitteinen sauna. Naistenpuolella on edelleen alkuperäiset pukukaapit, tummat ja narisevat, joissa avain taistelee lukossaan. Olen sateenruntelema, kun saavun pukuhuoneeseen, eikä myrsky ole vielä täysin jättänyt Helsinkiä rauhaan. Se leijuu sen yllä laantuneempana, mutta kosteana ja painostavana. Pukuhuoneessa käy eloisa puhe ja yksi ikkunoista on auki. Kun muut saunojat katoavat löylyihin, jään kuuntelemaan kesää, joka laulaa avoimesta ikkunasta.

 

Saunassa en ole enää yksin, joten löylyistä neuvotellaan. Pääsen kokemaan yleistensaunojen eloisinta antia: yhteisöllisyyttä. Tällä kertaa en vajoa lauteilla omiin mietteisiini ja kerää itseäni hiljaisuuden sylissä kokoon, vaan nyt avaan sanallisen arkkuni ja kietoudun puheen tulvaan! Kerron majapaikkani emännästä, joka ei järin valtavasti pitänyt ryytyneestä reissupipostani ja kerron sateisesta Helsingistä. Saunaseurani ottaa minut vastaan ilolla ja jättää minut lopulta lauteille aistimaan valtavan Kotiharjun saunan omalaatuista ja ikiaikaiselta tuntuvaa tunnelmaa.

Kotiharjussa tunteekin palanneensa ajassa taaksepäin. Iso kylpytila korkealla katollaan ja kaakeloiduilla penkeillään tuo etäisesti mieleen roomalaiset kylpylät. Saunan lauteet kipuavat korkealle ja kiuas on valtava voimapesä, joka lämmittäisi yhden, jos toisenkin. Taukotilassa voi lukea lehtiä, juoda olutta tai kirjoittaa vieraskirjaan. Portaita pitkin pääsee jäähdyttelemään pihamaalle, jossa istuu hikisinä, pyyhkeet lanteillaan, jäähdyttelijöiden joukko.

Saunaseurani kertoo, että paremmalla ajalla he ostaisivat alakerran tiskiltä vastan ja saunoisivat sielunsa kyllyydestä. Minullakaan ei ole aikaa saunoa vastan kanssa, joten hyvästelen mystisen, kiehtovan ja perinteikkään saunan tällä erää. Sade on yltynyt, mutta kehoni on raukea ja äärettömän kiitollinen.

Vaellettuani majapaikkaani kenkäni ovat likomärät, sukkani tuhoutuneet. Etsin vimmalla uusia sukkia, mutta olen pakannut järjettömästi. Asettelen ainoat ja märät sukkani kylmälle patterille ja jään tutkimaan sielussa vaeltelevia saunatuntemuksia.

Kulttuurisauna

Taivas rakoilee jo, tuuli on laantunut. Pakkaan reppuni, vedän parjatun reissupipon päähäni ja lähden koettelemaan onneani Helsingin julkisen liikenteen kanssa.

Isäni rakensi kiukaan lapsuuteni rantasaunaan. Kiuas oli kertalämmitteinen puukiuas, joka oli saunojaa korkeampi ja jonka tulipesä oli suomalaisen perinteen pyhän tulen alttari. Tuli nielaisi puut hetkessä ja muutti kiukaan kivet punaisena hohtaviksi.

Saunan lämmittäminen oli työläs operaatio, joka vaati omistautumista ja keskittymistä, ja ensimmäiset löylyt murisivat ja ärjyivät saunojalle. Ennen saunaan asettumista oli heitettävä häkälöylyt ja koeteltava itseään, että kiuasta. Löylynhenki haukkaili kiukaan lämmittäjästä palasia, sai vuotamaan hikenä ulos elon tuskan ja jätti jälkeensä puhtaat löylyt.

Seuraavana aamuna kiuas oli asettunut. Lauteilla leijui palaneen puun lempeä tuoksu ja raukea lämpö. Usein oli tapana saunoa illalla kovat ja korventavat löylyt ja hiipiä aamulla saunan lempeään syliin.

Kun kävelen heräilevän Helsingin läpi Kulttuurisaunaan, koen samankaltaisen kokemuksen. Edellisenä iltana olin ottanut Kotiharjun kiukaalta kipakat löylyt ja aamulla saavun Kulttuurisaunan hellään syleilyyn. Antaudun tuoksulle, löylyn pehmeydelle ja lopulta merivedelle.

Itämeri liikuskelee levottomana, muttei myrskyisänä. Järven lapsena tunnen vain vähän merta, mutta luotan siihen silti. Luotan kaikkeen tässä saunassa ja sen tavassa olla olemassa. Saunan jälkeen istun hiljaisuudessa ja koen ymmärtäväni asioita perinpohjaisella tavalla.

Löyly

Olen selvinnyt helposti Helsingin julkisen liikenteen seassa harteita koettelevan reppuni kanssa. Kulttuurisaunalta matkaan keskustan läpi raitiovaunulla Hernesaareen. Ohi vilahtavat torit, kahvilat, kiireiset ja kiireettömät kulkijat ja jylhänä kohoavat rakennukset. Aurinko pilkehtii pilvien välistä.

1900-luvulla maalta kaupunkiin muuttaneet saunojat tuli tutustuttaa ja opettaa yhteisten saunojen kulttuuriin. Hetkellisesti urbaaneja saunoja ja kylpylöitä kaitsi tiukat säännöt ja ikiaikaiset kylpemisen lait muuttuivat hallitseviksi. Maalla perheen ja suvun kanssa saunoneet ihmiset eivät olleet tottuneet saunomaan tuntemattomien kanssa suurissa korttelisaunoissa, mutta vaihtoehtoja heillä ei juurikaan ollut. Saunaan oli päästävä ja puhtaaksi tultava.

Löyly on tämän kehityksen eräänlainen kapinallinen huipentuma. Moderni ja tyylikäs rakennus seisoo meren vieressä jykevänä kiintopisteenä, antaa aaltojen silitellä reunamiaan. Paikalta saa ruokaa ja juomaa ja saunat ovat sekasaunoja. Tiloissa vallitsee puun, hiilen, savun ja tulen elementtejä, mutta nykypäivän aallot ovat hioneet pinnat puhtaiksi. Tilassa yhdistyy energia ja raukeus ja tunnelma on suorastaan ylellinen.

Saunoessani minusta tuntuu, että tunnen tämän paikan. Tunnen kaikki osat, mutta yhdistelmä on uusi. Kiinnitän huomioni yksityiskohtiin: käytetyt pefletit korissa muistuttavat kiukaan kiviä, seinä näyttää palaneen puun noelta, ihmiset nauravat ja hymyilevät. Me kaikki olemme vieraalla maalla ja rakastamme sitä, ettemme muista enää arkea.

Koska saunon monta saunaa lyhyessä ajassa, annan savusaunalle isoimman mahdollisuuden. Sen löylyt ovat lempeät, mutta jämäkät ja kietovat minut itseensä määrätietoisesti. Sulan lauteille ja unohdan hetkeksi olemassaoloni. Olen kiuas, tumma seinä, leijaileva utu, hämärä.

Pukuhuoneessa palaudun ja pakkaan reppuani tutuin ottein. Tiskillä kuulen, että Löyly on kaikista eloisin lauantaisin, jolloin ihmiset irtoavat arjesta toden teolla. Kuvittelen hetken aikaa ilakoivia ihmisiä, joiden jalat hädin tuskin koskettavat maankamaraa.

Sauna Hermanni

Aurinko on läsnä niin taivaalla, kuin hymyni kareissa. Olen juuri syönyt hersyvässä italialaisessa ravintolassa, keskustellut kokin ja tarjoilijan kanssa pastasta, nauranut vatsani kipeäksi ja nyt seison kerrostalon edessä. Portaat vievät kerrostalon ensimmäiseen kerrokseen, josta ihmiset käyvät koteihinsa ja saunojat yleiseen saunaan. Jo tässä vaiheessa aivoni nyrjähtävät ja minusta tuntuu, kuin menisin vierailulle ystävän luokse.

Saunaan vie valtava kyltti ja minua vastassa on pieni, mutta valpas koira. Milo katsoo kysyvästi, mutta antaa tilaa. Seiniä koristavat taulut, julisteet ja tarrat, sekä entinen tupakkahuone näyttää suloiselta kohtaamispaikalta. Naistenpuolella on hiljaista ja asetun sinne kuin kotiini.

 

Sauna Hermanni on niin kotoisa, etten osaa käyttäytyä. Unohdan pukukaappini oven auki, saunatossut meinaavat jäädä reppuun ja sujahdan suihkutta saunaan. Muistan vasta kuivaa ihoani ihmetellessä, että olen livahtanut käyttäytymisetiketin ohi. Saunomaan kanssani tullut Milo ei tule suihkun ajaksi pois, vaan jää itsepintaisesti alalauteelle. Käyn korjaamassa virheeni, peseydyn ja palaan löylyn lämpöön Milon seuraksi.

Useissa julkisissa saunoissa on mestarillisen suuri kiuas tarkoituksenaan saunottaa valtavia joukkoja. Niiden suut ammottavat valtavina ja odottavat paahteisesti löylykauhan suomaa virkistystä. Joka kerta minua jännittää heittää niihin vettä, vaikka niin koen yhdistyväni urbaanien saunojen perinteisiin. Sauna Hermannin kiuas on kotikiukaan kaltainen sähkökiuas, johon voi heittää vettä vaivattomasti ja tutusti. Hetkeksi unohdan olevani kaukana kotoa vieraalla maaperällä.

Sauna Hermanni on juhlien sauna Uuden Saunan ja Löylyn tapaan. Tosin jokaisessa näistä on omat juhlansa ja perinteensä. Olen ihastunut siitä, miten saunomisen kulttuuri rönsyilee ja muotoutuu saunojen mukaan omakseen. Sauna Hermannin discosauna kuulostaa hupaisalta, sekä vastafestivaali kokemuksen arvoiselta. Saunomisen yhteyteen on punottu oivallisesti myös suolan tarve ja voit tilata pientä tai vähän suurempaa purtavaa taukotilassa nautittavaksi.

Sauna Hermanni tuntuu hersyvältä. Sauna on ollut toisinaan lepopaikka tai hetki, jossa koota ajatuksiaan. Se on ollut myös intensiivinen kohtaamisen kehto, jossa kiukaan kuiskutellessa tai karjuessa on kohdattu läheisiä ja iloittu. Ymmärrän nyt, miksi kaikki nämä saunat kätkeytyvät kaupungin betonin sekaan ja elävät siellä yksilöinä.

Arla

Olen uupunut reissustani ja vaatteeni ovat alkaneet haista kummallisilta, kun jätän Sauna Hermannin ja Hermanninmäen taakseni. Myrsky on muuttunut muistoksi ja olemme vaihtaneet Helsingin kanssa kesävaatteisiin, kun lähden etenemään kohti Sauna Arlaa.

Kävelen Arlan sisäänkäynnin ohi. Ensimmäinen eksyminen. Reppu alkaa olla hyvin vaativa hartioilleni ja kehoni sekaisin kaikesta rentoutumisesta ja innostumisesta. Sauna on lepopaikka, juhlapaikka, kotipaikka ja nyt olen seilannut saunasta toiseen sielu levällään. Olen mennyt maailmoihin, jotka ovat joillekin kiinnekohtia tai arjen luksusta. Minua on lemmitty löylyllä ja halattu sanoilla, mutta silti muistan olevani metsän tytär, mullasta veistetty. Vaikka olen löytänyt kotoisia tiloja, olen vain piipahtanut niissä.

Löydän lopulta Arlalle ja huokaisen helpotuksesta. Pysähdyn Arlan porteilla kokoamaan itseäni ja astun sisään viimeiseen uuteen maailmaan.

Arla on yksi Helsingin vanhoista saunoista. Se sijaitsee korttelisaunana korkealle kohoavien kerrostalojen syleilyssä ja on maineeltaan jokseenkin legendaarinen. Kohtaan taas pihalla jäähdytteleviä saunojia, jotka ovat niin uppoutuneita keskusteluihinsa, etteivät edes huomaa saapumistani. Ohitan heidät ja pääsen eteiseen, jossa minua on osattu odottaa.

Sisustus saa aikaan innostusta. Pastellin sininen yhdessä kirkkaan punaisen kanssa, seinillä julisteita, kuvia, levyn kansia. Pysähdyn valokuvaamaan ja ihmettelemään, kuinka kertakaikkisen erilaisia saunat voivatkaan olla. Tällaisessa saunassa en ole koskaan ollut; ei viitettäkään mihinkään ikiaikaiseen saunamaailmaan, ei mitään mökkisaunamaista, mutta silti jotakin ihanaa ja kiinnostavaa.

Saunan puolella kohtaan toisen saunojan, joka opastaa minulle kuinka valtavaa ja vanhaa kiuasta käytetään.

Arla pursuaa taidetta ja jotain saunaperinteestä irtoavaa hupaisuutta. Se ei tunnu tavoittelevan sitä tietoisesti, vaan se ikään kuin on vain kasvanut sellaiseksi. Rasavilli ja kujeileva Arla!

Vaikka Arla onkin eloisa ja värikäs, koen lauteilla myös saunoille ominaisen syvän rauhan tunteen. Valtava kiuas antaa pehmeän lämpönsä ja tarpeen vaatiessa myös kipakan kuumuutensa. Kuulen sen elämää nähneistä seinistä vuosikymmenten ääntelyä. Aistin, kuinka naiset ovat pakkautuneet lauteille, kuinka sauna on elänyt vuosien läpi. Seinissä ja katossa näkyy Arlan elämä ja sen ikä.

Saunan päätteeksi minua kosiskellaan vielä oluelle johonkin kivaan baariin, mutta junani lähtee pian. Heitän reppuni selkään ja suukotan Arlalle ja kaikille Helsingin saunoille rakkaat jäähyväiset! Nähdään taas!