Tammisaaren EKTAmuseon tulevaisuudessa puhaltavat muutoksen tuulet. Museohallin uudistustyöt parantavat museon ja koko Raaseporin matkailupalveluja. Parin vuoden kuluttua Tammisaaren kulttuurikorttelia täydentää täysin uusi taidemuseo. Museohallista, Porvaristalosta ja sen ulkorakennuksista, Blombergin talosta ja valokuva-ateljee Lindbladin talosta koostuva EKTAmuseo sukeltaa taiteen saloihin ja raottaa entisajan elämää autenttisessa ympäristössä. Museohallissa esillä ovat perusnäyttelyt, yleisön rakastama Helene Schjerfbeckin elämä ja […]
Moni metsässä viihtyvä voi astella samoja polkuja viikosta ja vuodesta toiseen huomaamatta, mitä lähimetsän puut koettavat kulkijoille kertoa. Urho Kankaalla oli uskomaton kyky nähdä ja kuulla, mitä puiden kylkeen kiinnittyneet pahkat piilottelivat. Vain kevyt veitsenterän tai hiomalaikan kosketus, ja pahkuraisen pahkan sisältä paljastui koristeellinen käki, pöllö, koira tai ihmishahmo taustatarinoineen. Ei kahta samanlaista Ylitornion Mellajärvellä […]
Vuonna 1745 perustettu Loviisan kaupunki sijaitsee noin 87 km päässä Helsingistä itään. Kaupungin keskustaa hallitsevat kulttuurihistorialliset rakennukset, linnoitusten muurit ja vanhat puutalokorttelit. Loviisalaisten olohuoneena toimii Loviisan Laivasilta. Alueella on rivillinen vanhoja suola-aittoja, joissa on kesäisin avoinna Merenkulkumuseo, ravintola-kahviloita ja näyttelyitä. Laivasilta on myös pakettijahti Österstjernanin kotisatama, ja satamassa sijaitsee myös Loviisan vierassatama. Ruotsinpyhtään kirkonkylässä, noin 17 km Loviisan keskustasta itään, […]
Hämeen sydämessä, Hattulan Parolassa sijaitseva Panssarimuseo perustettiin vuonna 1961 vaalimaan panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen perinnettä. Museossa voikin kokea samalla kertaa panssareiden huuman ja historian lehtien havinan. Panssarimuseo sai aikanaan alkunsa, kun puolustusvoimat luopui sodanaikaisesta kalustostaan. Historiallisesti merkittävää kalustoa ei haluttu jättää heitteille, vaan säilyttää myös tuleville polville. Panssarimuseon perustamisesta ja ylläpidosta vastasi alkuun Panssarikilta, sittemmin vetovastuun on ottanut Panssarimuseosäätiö. Nykyään museon kokoelmissa […]
Suomen ensimmäisen oikeuskanslerin Axel Charpentierin rakennuttama barokkikartano kohoaa keskellä hämäläistä maalaisidylliä. Hämeenlinnan Hauholla kolmen järven syleilyssä sijaitseva Hahkialan Kartano kätkee kiviseiniensä sisään vangitsevia tarinoita vuosikymmenten takaa. Hahkialan vieraina viihtyneet presidentit Ryti, Relander, Ståhlberg, Kallio ja Svinhufvud ovat kukin saaneet kartanon päärakennuksesta nimikkomakuuhuoneensa. Niin myös säveltäjämestari Sibelius, jonka vaimo Aino oli Charpentierin vaimon serkku. On hyvä tietää, että presidenttien huoneet kiehtovat muitakin kuin majoittujia. Paha luutnantti siirtelee seinille ripustettuja tauluja ja piilottelee […]
Karkkilaan vuonna 1820 perustetun Högforsin rautaruukin näyttelykohteet Suomen Valimomuseo, Työläismuseo ja Masuuni esittelevät ruukkilaisten arkea työssä ja kotioloissa 1800-luvun alkutaipaleelta tähän päivään. Ruukkialueen ensimmäiseksi tuotantolaitokseksi rakennettu Masuuni seisoo yhä Karkkilan kosken partaalla. Alkuperäisillä paikoillaan Fagerkullan kaupunginosassa sijaitsevat myös Työläismuseon vanhat asuinrakennukset, jotka on entisöity edustamaan eri vuosikymmeniä. Askeettisen 1850-luvun työläisasunnon paljaiden puulattioiden ja arvoesineiden koristaman, 1890-luvun työnjohtajan kodin välillä vallitsee vahva kontrasti. Museonjohtaja Tommi Kuutsa kehottaa tutustumaan Työläismuseoon […]
Kun malttaa pysähtyä tutkimaan, löytyy Inarin Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidasta todellinen tiedon aarreaitta saamelaiskulttuureista ja Pohjois-Lapin luonnosta. Haluaisitko tietää, miltä näyttää 1800-luvun saamelaisasumuksessa? Tai aistia vanhan saamelaiskäräjätuvan tunnelmaa ja lueskella tuomiotaan odottavien mietteitä tuvan seinältä? Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida tarjoaa Pohjois-Lapin kävijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä tutustumaan saamelaisten kulttuuriin ja luonnon moninaisuuteen. Siidassa toimivat yhteistyössä Saamelaismuseo ja Metsähallituksen luontokeskus. […]
Merestä aikoinaan elantonsa saanut Kustavi on noussut todelliseksi matkailupitäjäksi. Alle tuhannen asukkaan kunta kutsuu vuosittain tuhansia matkailijoita. Tie Kustaviin vie halki kauniin maalaismaiseman. Kaitaisten sillalta avautuva näkymä halki meren saa kulkijan henkäisemään syvään. Vuonna 1982 rakennettu, Suomen pisimpiin lukeutuva silta vauhditti aikanaan Kustavin nousua yhdeksi Turun saariston suosituimmista matkailukohteista. Kustaviin kuuluu lähes 2000 saarta, joten oiva tapa lähteä tutustumaan […]
Yli 150-vuotiaalla Orivedellä on harvinaisia luontokohteita koko perheelle. Kun Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi valittiin maamme 100 luontohelmeä, osui valinta kahdesti samaan kuntaan ainoastaan Orivedellä. Pirkanmaalta, upeiden vesistöjen ääreltä löytyvät Pukala ja Eräpyhä ovat ainutlaatuisia kohteita, joiden tutustumiseen kannattaa varata päivä jos toinenkin. Noin seitsemän kilometrin päässä Oriveden keskustasta sijaitsee Pukalan virkistysmetsä, jonka sydän on 54 metriä syvä, […]
Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Kirkkonummi yllättää luontonsa monipuolisuudella ja kauneudella. Ainutlaatuisiin nähtävyyksiin sisältyvät niin kauniit maalaismaisemat kartanoiden koristamalla järviseudulla kuin merellinen Porkkalan alue. Yksi ehdottomasti upeimmista kohteista on Porkkalanniemen ulkoilualue, josta löytyy metsissä ja kallionrannoilla kulkevien retkeilyreittien lisäksi esteetön näköalapaikka. Kirkkonummella retkeilijä voi tutustua myös Porkkalan parenteesin ajan poikkeukselliseen historiaan (v. 1944–56), jolloin alue oli […]