Site logo

Kustavi on mökkikuntien kuningas ja saaristoseikkailijan unelma

Merestä aikoinaan elantonsa saanut Kustavi on noussut todelliseksi matkailupitäjäksi. Alle tuhannen asukkaan kunta kutsuu vuosittain tuhansia matkailijoita. 

Tie Kustaviin vie halki kauniin maalaismaiseman. Kaitaisten sillalta avautuva näkymä halki meren saa kulkijan henkäisemään syvään. Vuonna 1982 rakennettu, Suomen pisimpiin lukeutuva silta vauhditti aikanaan Kustavin nousua yhdeksi Turun saariston suosituimmista matkailukohteista.


Kustaviin kuuluu lähes 2000 saarta, joten oiva tapa lähteä tutustumaan merelliseen kuntaan on suunnata meriristeilylle. Heinäkuun ajan lähtöjä on lähes päivittäin Isoonkariin sekä Katanpään linnakesaarelle. Opastetun saarikierroksen lisäksi matkalla nautitaan merihenkinen eväs tai lounas. 

Isonkarin majakka on edelleen toiminnassa. Kuva: Kustavin kunta

Isonkarin majakkasaarella pääsee kurkistamaan Pohjanlahden korkeimpaan, lähes 50 metriin korkeuteen kohoavaan toiminnassa olevaan majakkaan. Kesäyön hämyssä majakan valo syttyy edelleen. 

Katanpään linnakesaari oli aikanaan sotilaiden ja vankien asuttama. Kuva: Kustavin kunta

Käynti historiallisella Katanpään linnakesaarella on tutustumisretki sotilaiden ja vankien aikoinaan asuttamaan alueeseen. Vierailun aikana voi muun muassa tutustua Venäjän vallan aikana rakennettuun kasarmialueeseen tai suunnata näkötornille tähyämään huikaisevan kauniita Selkämeren kansallispuiston maisemia. 

Pyörän päällä tai suppaillen

Paikkakuntaan tai sen vesistöihin voi lähteä tutustumaan omatoimisesti vuokraamalla pyörän, kajakin tai vaikka SUP-laudan. Kustavi on myös osa suosittua Saariston rengastie -matkailureittiä. 

Kustavin Kivimaalla sijaitseva kaunis kirkko vihittiin käyttöön nykyisellä paikallaan vuonna 1783. Kuva: Kustavin kunta

Keskustan liepeiltä löytyy myös neljän kilometrin mittainen kulttuuriluontopolku. Reitti kulkee kauniin luontomaiseman halki kulttuurikohteelta toiselle, poiketen esimerkiksi Jeremian luolille.  
  – Tekemistä ja kokemista on paljon. Esimerkiksi keskustasta ja Lootholmasta löytyy frisbeegolfradat. Kesäaikaan Kustavista löytyy paljon ravintoloita ja majoitusmahdollisuuksia on monia, kertoo Kustavin vapaa-aikasihteeri Markus Malmelin

Rapsutuksia ja silityksiä

Varsinkaan lapsiperheiden ei kannata jättää välistä Rahin kotieläinpihaa, jossa aasit, kanit, minisiat ja monet muut eläinystävät toivottavat vierailijat tervetulleeksi. Paikan päällä pääsee ihmettelemään myös trooppisia eläimiä. Kesäkuukausina kotieläinpiha on auki päivittäin, ja siellä toimii myös kesäkahvila. 

http://www.kustavi.fi/kategoria/matkailu

Teksti: Elina Lammela

Kommentit

  • Ei vielä kommentteja.
  • Lisää kommentti